Mitä sen jälkeen tapahtui, kun lopetin harrastuksen.

Erikoista, että jotkut keksii vuosien jälkeen etteivät olekaan autoharrastajia. Onko se homma sit ollut sellasta itsensä pakottamista ja/tai itsensä kusettamista siihen asti? Vai onko sitä sit vaan mennyt muitten mukana ja myöhemmin tajuaa ettei tää ollutkaan hauskaa...

Mulle aina isoimmat kicksit tulee, kun saa projektin onnistuneesti valmiiksi ja sillä sen jälkeen pääsee myös liikenteeseen nauttimaan. Ehkä mulle se on "se juttu" tässä harrastamisessa, tietty sosiaalisen aspektin lisäksi. Itse rakentelu taas on aina toiminut hyvänä vastapalloa niin perhe- kuin työelämän stresseille.

Niin ja en mä osaa vetää puolivaloilla mitään, kyllä mä voin känniääliöidä välillä myös jos sille tuulelle osuu, yleensäkin paljon hauskempaa on touhuta täysillä, vaikka muitakin harrastuksia on ns. "ihan riittävästi". Nytkin omassa tallissa menossa 3 samanaikaista autoprojektia ja toinen mokoma odottaa vuoroaan. Ja näitä tulee värkkäiltyä ihan päivittäin jos vaan virtaa riittää. Sitä oon muutenkin liian läski telkun eessä istumiseen... :lol:Niin ja onhan se hemmetin hienoa toteuttaa itseään tavalla mistä samalla nauttii. Toki iän ja sen tuomien mahdollisuuksien myötä olen oppinut myös ulkoistamaan niitä autohommia, missä en ole kovin hyvä tai missä en yksinkertaisesti saa sellaista jälkeä mikä miellyttäisi omaa silmää. Tämä toimintamalli taas aina mahdollisuuksien mukaan pitää harrastuksen ympärillä toimivia yrittäjiä leivässä kiinni, asia joka itse muiden alojen yrittäjänä ollessani on tullut yllättävän tärkeäksi.

Mutta mitäkö tekisin jos harrastuksen lopettaisin... Empä keksi... Kun ei mua kiinnosta kuviokellunta, matkailu, virkkaus, urheilu, pyöräily, sähköautot tai telkkarin katselu, laskuvarjohyppääminen eikä ees sukellus. jne. Eli taidan jatkaa tällä ruosteen viitoittamalla tiellä.

Tsemppiä alanvaihtajille, toivottavasti keksitte mitä isona aiotte tehdä.

 

Olen ollut jenkkiautofani vuodesta 71, kun isä oli paikallisessa Mopar-huollossa töissä, eka jenkki 76, viimeinen olosuhteiden pakosta 07, sen jälkeen overdrivet ja kellarit ja kymmenkunta facebookin jenkkiautoryhmää, ei ole mihinkään jäänyt joskus vain ei pysty ruuvaamaan.

 

No en nyt osaa sanoa olenko nyt enemmän, saman verran vai vähemmän autoharrastaja kuin joskus muinoin. Oliko se harrastamista kun viimeksi pari vuotta ajelin pelkästään Crown Victorialla kesät talvet? En tiedä siitäkään sanoa. Isona on viimeistään keksinyt sen, että tekee sitä mitä huvittaa ja välttelee semmoista, mikä ei huvita.

Ehkä semmoinen aktiivi/passiiviharrastus kuvaisi käsitteenä paremmin. Joo, identifioidun modernisti passiiviharrastajaksi. Etenkin kun moni muu aktiivinen harrastus vie sen ajan, mitä nyt ylipäätään harrastuksille on käytettävissä.

Some tunkee joutilaana ollessa streamiin yhtä paljon (auto)harrastejuttuja kuin kissavideoita. Katson molempia yhtä paljon (aika runsaasti). Viime vuosina ehkä eniten länsirannikon lowrider-juttuja. Notkuin joskus viisitoista vuotta sitten töiden takia siinä legendaarisilla pelipaikoilla Losissa jonkun lähes kolme kuukautta. Ihan sattumalta, en reissuun lähtiessä tajunnut sen enempää katsoa karttaa, mutta sitten olikin sekä tapahtumaa että maineikkaita katuja ja kulmia.

Ja Max Wedge-videoita jään tuijottamaan lasittunein silmin ja kenties aivoituksinkin.

 

No homma kuin homma, harrastus tai ammatti, niin se voi joskus tulla vaan stoppi vastaan.
On menty intohimolla jonkun asian perässä ja sille uhrattu aikaa sekä rahaa mutta jostain syystä sitten homman mielekkyys vaan loppuu. Ei siihen välttämättä mikään pakota tai ole mitään selkeää syytä, kiinnostus vaan loppuu.
Voi se sitten myöhemmin taas herätä uudelleenkin.